Tulipalo työpaikalla

Oli ihan normaali lauantainen työpäivä. Aurinko paistoi ja oli hyvinkin kuuma. Yhtäkkiä alkoi haista savulta ja niinkuin tavataan sanoa, ei savua ilman tulta. Yhtäkkiä työkaveri Berry juoksee sisälle, avaa saunan oven ja siellähän ne liekit olivatkin. Liekit nuolivat saunan kattoa ja lämpötila saunassa nousi mittarin mukaan yli saunomisen tarkoitetun lämpötilan. Ensimmäinen vaahtosammutin, ei tulosta. Toinen vaahtosammutin, ei vieläkään. Kolmas vaahtosammutin auttoi jo hieman, kunnes kävin tarkistamassa toisen saunan puolelta, onko liekit levinneet sinnekkin. Väliseinän yläreunasta liekit nuolivat toisenkin saunan kattoa. Kyseessä oli kaasusaunat. Mitä kaasu ja liekki tekevät kun on tarpeeksi kuuma? Siinä vaiheessa tulikin normaalia kovempi kiire propaanisäiliöitä sammuttamaan. Saunan takana on kaksitoista propaanisäiliötä, jotka räjähtäessään tekisivät kyllä tästäkin mökistä melko selvää jälkeä.

Paikka jossa olen töissä on siis sellainen... suomalainen baari-sauna-yhdistelmä. Kaksi saunaa, jotka lämmitetään päivittäin ja baaripuoli joka on auki kymmenestä kahdeksaan joka päivä. Suuremmilta tuhoilta säilyttiin, viikossa mökki taas kunnossa.

Täällä on jokseenkin vaikea pitää kiinni päivittäisestä rytmistä, jos edes sellaista omistaa. Itse olen kolme päivää putkeen töissä, ja neljäs on vapaapäivä. Tänään on juurikin se vapaapäivä, enkä jaksa vaivautua liikkumaan mihinkään suuntaan. Munhan pitäisi olla tuossa alakerran altaassa pyörimässä kuin possu paskassa!

Mun aika käy täällä tosi pitkäks. Kyllähän täällä tekemistä riittäis, mutten jaksa vaivautua tekemään mitään. Oma syyni siis. Ei täällä oo ketään kenen kanssa huvittais tehä mitään, ihan oikeasti. Ei tää ole niin hienoa mitä pelkkä lämmin aurinko antaa ymmärtää. Kyllä mä täällä silti loppuun asti olen ja ehkä mahdollisesti jopa ensi talvenkin, mutta jokin rutiiniinomainen rytmi tulisi löytää, sanonpahan vaan.

Teemu tokikin tulee kylmästä kotisuomesta tänne Torstaina. Jokin lohtu siinäkin. Vaikkakin ollaan Teemun kanssa suunniteltu etelänreissua monta kertaa, niin en tainnut siinä vaiheessa edes tuumata, että olisin täällä töissä ja kaveri tulisi yksin lentokoneella tänne.

En ole tainnutkaan vielä kertoa mielettömästä tuurista joka mulla kävi lentokoneessa.
Lento lähti 22.1 klo 7.00 Helsinki-Vantaalta. Lentoyhtiö oli jokin saksaksi pupellettu pötkö sanoja jotka eivät luo mitään tolkkua. Kuitenkin, olin kentällä jo hyvissä ajoin, läpäisin lähtöselvitykset ja turvatarkastukset ja kiertelin kauppoja portin toisella puolen. Hetkisen aikaa kierreltyäni  menin lähtöportille numero 28. Päätin että menen viimeisenä koneeseen, koska siten löydän paikkani helpommin enkä joudu nousemaan kolmea kertaa jos jonkun paikka onkin vieressäni lähempänä ikkunaa. Näimpä siirryin koneeseen viimeisenä ja siinä tunnelissa tajusin että "ei vittu tää kone on aivan täynnä!"
No, pikkuhiljaa jono eteni konetta kohden. Pian olinkin jo astunut koneeseen ja katsoin koneen perälle todeten saman lauseen. Paikkani oli 27d ja numero etenivät rivi kerrallaan. Vilkuilin sivuille ja masennuin entisestään yhä useamman rivin ollessa täynnä. Ei mun polvet kestä istua kuutta ja puolta tuntia yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Ei todellakaan!
Olin jo miltei omalla paikallani ja huomasin oudohkon näyn koneen perällä. Tyhjä penkkirivi! Ei voi olla, ei mun tuurilla.. Mitä lähemmäksi pääsin, sitä leveämmäksi hymyni vääntyi. Rivin 25 kohdalla hymyilin jokaiselle joka jo nyt väänteli jalkojaan ahtaassa välikössä. Istuin aluksi omalle paikalleni, joka oli käytävän puoleisin. Sitten kun huomasin ettei ketään enään tule, siirryin ikkunapaikalle ja hymyilin leveästi. Kone kierteli ja kaarteli ja katselin ikkunasta nousevia ja laskevia koneita. Niin monia, erivärisiä ja erikokoisia. Kone nousi ja turvavyövalo sammui. Sen suuremmin en miettinyt mitään, vaan nostin jalat kahdelle vierekkäiselle penkille ja asetin takkini pään taakse ikkunaa vasten tyynyksi ja aloin torkkua. Olin todella väsynyt.
Heräilin vähän väliä, enkä voinut olla kuulematta kahta venäläisnaista takanani jotka puhuivat ja puhuivat. Ei siis pahalla, venäjä on kaunis kieli. On oikeasti! Onhan?

Reilut kuusi tuntia myöhemmin jokin taputti jalkaani. Lentoemäntä, joka sanoi että alamme laskeutumaan. Hyvin viehettävä vanhempi nainen, iski vielä silmää perään. Miksi?! Mitä se oli tehnyt mulle kun olin nukkunut?!  Sitten huomasin samalla penkkirivillä, toisella puolella käytävää, keskellä penkkiriviä istuvan itseäni muutaman vuoden vanhemman miehen joka vääntyili kolmen sekunnin välein hirveissä polvikivuissa. Itse saatuani puolivahingossa katsekontaktin miehen kanssa levitin käteni nii pitkälle kuin suinkin vain pystyin ja haukottelin hymyillen. Mies vain pudisti päätään.
Mutta hei, kuinka usein käy tuollainen säkä? Koneessa oli reilut kolmesataa paikkaa, josta kaksi vierekkäin. Se oli jo ensimmäinen suuri sattuma. Toinen oli siinä että ne olivat mun vieressä. Vielä suurempi sattuma. Joten totta helvetissä mä otan siitä kaiken ilon irti!

Ps. Jere Nikkinen, tiesitkö, että Jokerit aikoo muuttaa nimensä KHL:ään siirtymisen myötä Pasilan SKA:ksi.
Eivät luultavammin tajunneet, että lyhenne on PaSKA :)

Ei muuta, jumalan siunausta!
Aamen.

Jani