Kävijälaskuri

16.2.2014

Yksinäisen tarina

hei taas! Ollu kiireinen viikko ja kirjottelu jäänyt vähemmälle. Aina välillä poksahtaa päässä ajatus uudesta tekstistä ja tässä yks niistä monista ajatuksista.

Mä oon pohtinu taas vaihteeksi. Viime viikon torstaina Teemu tuli kotisuomesta tänne lomailemaan ja täytynee sanoa, että hyvään väliin tulikin. Kolme viikkoa ilman kavereita ja muita rutiineja alkaa pahasti maistua puulta. Nyt tosin lauantaina se lähtee takasin kylmää ja kolkkoon suomeen, niin pitää alkaa miettiä miten sitä aikaa saisi kulumaan. Ei mulla oo täällä muuta kuin työt. No okei.. sisko ja äiti mutta ne nyt menee aivan eri kategoriaan.

Tässä vaiheessa sitä viimestään tiedostaa, että kuinka riippuvainen sitä kavereista onkaan. Onhan se kaiken kaveruuden ohella kiva olla välillä ykskikseen, mutta kolme viikkoa on jo hiukan pitkähkö aika. Puhumattakaan siitä kolmesta kuukaudesta.

Piristysruisketta on Teemun käynnistä tullut. Pääsin itsekin käymään ulkoelämässä, joka ei täälä ole todellakaan niin idyllistä kuin moni luulee. Onhan täällä HappyHour monessakin paikassa, mutta varsinaista yökerhoa en ole vielä löytänyt. Vaikkapa niinkuin Fontana Vaasassa, joka on paska mutta täällä ei ylletä edes siihen. Meidän vakiopaikaksi onkin muodostunut Flanagans - irkkubaari, joka on sekoitus pubista ja räkälästä. Siitä huolimatta juomat on hyviä ja dj soittaa aina mitä ikinä pyytääkään. Oli kaverin ilme ikuistamisen arvoinen kun John Denver vaihtui mun toivomaan dupsteppiin. Ei tiennyt kaveri mitä oli tulossa, mutta ilmeestä päätellen yllättyi!

Samaisessa paikassa on myös nyrkkeilykone. Siis sellainen missä on pallo johon pitää lyödä niin kovaa kuin kädestä lähtee. Hakattiin sitä vuorotellen teemun kanssa jonkin aikaa kunnes Teemu löi pallon läpi seinään kätensä. Muutama tikki ja turvonnut käsi. Että sää kuulet tästä kauan, Teemu...

Anyways.. Huomenna olis tarkoitus lähteä bileristeilylle Puerto Ricon merialueille. Hintaan sisältyi ruoat ja juomat ja varsinkin se pr-nainen joka tätä meille kaupitteli sai meidät vakuuttuneiks asiasta. Ostettiin hetken kuluttua liput ja eilen katsottiin youtubesta video siitä risteilystä ja katsottiin toisiamme silleen: "Eii vittu.. mihin me ollaan menossa?!" - Ainakin mun mielikuva siitä risteilystä oli sellanen rauhallinen, vähän musiikkia ja vitusti aurinkoa, mutta olin kyllä pahasti väärässä. Se risteilyhän on aivan hullu! Jos joku haluaa nähä niin voi multa kysyä linkkiä, en viitti sitä tähän laittaa.

Tähän väliin sanon,että alotin kirjottamaan tätä blogia torstaina ja nyt on myöhäinen lauantai-ilta, niin jatkan siitä mihin aikasemmin jäin.


Oltiin tosiaan Teemun kanssa sielä risteilyllä ja aikasempi panikointi risteilyn raakuudesta selvis aika nopeesti. Tapaamispaikassa oli nuorta porukkaa, eli se kohta videolta osui. Lähettiin bussilla kohti puerto ricoa ja meno oli vielä aika hiljasta, porukka oli ujoa ja turvautui mieluiten siihen ihmiseen kenen kanssa oli matkalle lähtenyt.
Puerto ricon venesatamaan päästyämme odottelimme siinä paahtavassa helteessä (+26) risteilyalusta saapuvaksi. Reilun vartin odottelun jälkeen paatti saapui ja astelimme kannelle ujouden vallitessa itse kussakin. Pienimuotoiset informaatiot baarin toimivuudesta ja leikeistä mitä tulee risteilyllä olemaan ja sen jälkeen bileet alkoivat. Meinasin laittaa sanan 'bileet' heittomerkkeihin. Miksi? Vastaus on edessäpäin.
Ennen kuitenkaan kuin kukaan nousisi keulaan asetetuilta nahkapenkeiltään, kiersi vetäjä kahden viinapullon kanssa kantta ympäri, kaataen molemmista pulloista suut täyteen viinaa. Oman vuoroni jälkeen selvisi, että kyseessä oli jotain laimeaa aprikoosilikööriä ja toistaan laimempaa saksalaista konjakkia. Da fuq?

Ilmanen baari. Hmm. Vitun hieno juttu! ELLEI ilmasen baarin valikoimaan kuulu olut.. sekä sex on the beach. Tiedättekö kuinka vitun tyhmältä musta tuntui tilata jälkimmäinen, koska mä en todellakaan juo olutta. Pieni gay-fiilis siihen asti kunnes huomasin muidenkin juovan sitä. Ja vielä tykkäävän siitä. Maistui liikaa jaffalta mun mielestä...

Tänään oli aikainen herätys. Teemun paluulento kylmään suomeen lähti kello 12.55. Herättiin siinä kahdeksan jälkeen, syötiin aamupala ja lähdettiin kentälle. Muutama tunti sielä istuin Teemun seurassa ennenkuin lähdin takaisin. Ollessani bussissa Teemu soittaa ja sanoo lennon myöhästyneen ainakin tunnilla. Great!

Liibalaaba. Fokus tähän kirjottamiseen tuntuu nyt pahasti niin teennäiseltä ja tekopyhältä että parempi vain mennä nukkumaan ennenkuin teksti alkaa muistuttaa kauniiden ja rohkeiden käsikirjoitusta. Pahoittelut niille, joiden mielestä sarja on hyvä!

Pieni tarina vielä tästä illasta.
Olin vakiopaikassa nimeltä Flanagans bar. Sellainen mukava irkkubaari. Tutustuin aiemmin yhteen suomalaiseen tyttöön, jonka poikaystävä on paikan dj. Istuttiinkin siellä monta kertaa Teemun kanssa. Tänään kuitenkin pelasin tätä suomalaista tyttöä, Veeraa, vastaan biljardia. Hetken aikaa pelattuamme käveli pieni poika pöydän viereen istumaan. Istui siinä sanomatta mitään. Yritin vähän väliä hymyillä ja iskeä silmää, yrittäen saada jonkinmuotoisen kontaktin poikaan. Yhdessä vaiheessa, omalla lyöntivuorollani, tsippasin valkoisen pallon toisen yli pussittaen yhden palloista kulmapussiin, jolloin pojan suu loksahti auki, katsoi omaan pöytäänsä jossa hänen perhe istui ja huusi että "Did you see that?"- jonka jälkeen kävelin pojan ohi, ojensin käteni ja sanoi "Give me high-five"- johon poika vastasi heittämällä ujot läpyt.
Pelin päätyttyä kaivoin taskustani euron kolikon, kävelin pojan luo ja annoin sen hänelle. Sanoin että jos haluat pelata niin tässä on euro. Poika ojensi kätensä ja suu loksahti jälleen auki. Heti kun käännyin niin poika juoksee isänsä luo ja kertoo innoissaan mitä juuri tapahtui. Isä osoittaa minua ja kysyy pojalta että hänkö. Poika nyökkää ja isä näyttää peukaloa. Taas päivän hyvä työ tehty, and I feel great!

Tässä kaikki kai tältä erää. Seuraavaa tekstiä kirjoitan kun aika käy taas pitkäksi tai keksin jonkun hyvän aiheen. Aika käy pitkäksi jo nyt kun ei ole kaveria, mutta kyllä tämä tästä. Pieni vitutus ja harmitus päällä. Life is life. Huomenna kuitenkin iltavuoroon töihin, saa vähän ajatuksia muualle.

Kiitos jos (ei kun) luit tekstini. Lisää on tulossa... jossain vaiheessa!

Kiitos ja kuulemiin!
jani




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti