Ei kenenkään elämä koskaan ole helppo. Toisilla vastoinkäymisiä on enemmän, toisilla ajan käydessä yhtäpaljon. Mutta yksi suurimmista kiitollisuuden asioista joita koen tällä hetkellä on oma Isä.
Joillekkin lukijoista on varmasti todella herkkä aihe puhua. Joillakin oma isä on poistunut jo tuonpuoleiseen, mutta isäkuva on ja pysyy. Isä on se ihminen, joka halusi sinut tähän maailmaan. Ihminen, joka opettaa sinut ajamaan polkupyörällä. Ihminen, joka tukee kun kukaan muu ei sitä tee.
Suhteeni isäni kanssa on hieman jäähtynyt kun olen täyttänyt vuosia. Kun olin lapsi, isä oli se numero yksi elämässäni. Ja onhan se tietenkin vieläkin, mutta osoittaa sitä en koskaan pysty. Sukumme on mitä on, lähinnä tunteettomia. Tai ei, ei tunteettomia. Vaan kukaan ei näytä tunteitaan. Isäni on yksi heistä. Perussuomalainen mies joka tykkää sinapista ja kaljasta. Onko se väärin?
Mutta monilla Isä on poistunut.
Tänään on isäinpäivä. Puhutaan siis päivästä, jolloin osoitetaan muita päiviä enemmän kiitollisuutta, rakkautta sekä arvostusta yhtä elämän tärkeintä ihmistä kohtaan. Isät ovat aina läsnä, vaikka eivät enää tässä maailmassa olisikaan. Sieltä he katselevat lastensa arkea pilven reunalta. Kokevat ylpeyttä kun oma lapsi edistyy elämässään. Tämä on uskomukseni, sillä Isät eivät koskaan hylkää.
Oma isäni on elossa. Meidän suvussa isäinpäivä on likipitäen ainoa päivä, milloin voidaan oikeasti ja avoimesti tunnustaa kiitollisuutta Isää kohtaan. Ei meistä kukaan kylmä sisältä ole, mutta ei sitä koskaan tule näytettyä vaikka pitäisi. Silti Isä varmasti tietää kuinka paljon häntä rakastetaan.
Haluan antaa tukeni niille, joiden Isä ei ole paikalla, kun Isäinpäivää juhlitaan. Pystyn samaistumaan tiedostoneisuuteen, että oma Isä ei ole enään paikalla. Mutta en pysty samaistumaan tunteeseen, että miten asiaa voi käsitellä isäinpäivänä. Enkä halua kokea sitä. Tiedän kuinka paljon voimia se vaatii ihmiseltä, jonka Isä ei ole paikalla Isäinpäivänä. Annan täyden sympatiani, koska jokaisen pitäiis päästä viettämään erityistä päivää isänsä kanssa.
Kuinka moni sanoo Isällensä useammin kuin kerran vuodessa kiitos? Kiitos, että olet isäni. Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt eteeni.Itse käyn nykyään todella harvoin Isäni luona, vaikka asumme samassa kaupungissa. Mistä sitä ikinä tietää milloin joku poistuu, niin enemmän kuin mitään haluan osoittaa kiitollisuutta Isääni kohtaan, vielä kun hän on täällä. Isäni on kuitenkin jo viidenkymmenen ikävuoden suuremmalla puolella. Ja itse olen vasta kaksikymmentä.
Kaksikymmentä vuotta Isäni on ollut näyttämässä tietä, ensin rakentaen tien jonka jälkeen tehnyt siitä niin vankan, että pysyn siinä, mitä ikinä tapahtuisikaan.
Tiedän, että oma isäni lukee tämän. Tiedän myös sen, että sanat "Rakastan" ja "Sinua" ovat hyvin otaksuttuja tässä suvussa. Mutta haluan silti sanoa ne sinulle, vaikkakin täällä, mutta sanat ovat ne, joilla ovat merkitystä, ei tapa joilla sen sanoo.
Ei tällä kertaa muuta. Blogiteksti kerran kuukaudessa, mutta aika ei riitä. Ensi kerralla jotain muuta. Siihen asti. Kuulemiin!
Jani Peussa
