Joulu on perseestä.

Joulu on ilon ja onnen aikaa. Lapsille varsinkin. Muistan kuinka ikionnellinen olin jos sain pukilta juuri sitä mitä olin toivonut. JOS näin olisi siis käynyt. Taisin kaiketi saada niitä perus pikkulahjoja silloin kun niitä oikein ruinasin tai ereh
dyin olemaan kiltisti pitemmän jakson ajan.

Mietinkin ollessani sen verran iäkäs, etten enään uskonut joulupukkiin, että miksen koskaan saanut niitä tähtitieteellisen hienoja lahjoja. Mietin, että en osannut olla nöyrä ja kiitollinen. Mutta ei johtunut siitä. Mietin että johtuisiko se siitä, että kellään ei ollut varaa niihin. Kyse ei ollut siitäkään. Vasta tässä viimeisen parin vuoden aikana olen tajunnut mistä on kyse.

Meidän suku, koskien lähinnä juurikin näitä lähisukulaisia, ei ole milläänmuotoa yhtenäinen. Ei olla niinkuin Italialaiset perheet. Siellä suukotellaan ja halitaan, puhutaan jos on vaikeuksia, autetaan sekä nauretaan yhdessä. En siis todellakaan halua suukottelevaa sukua, mutta pointti on tässä se tärkein. Meidän suku nyt on mitä on, ei sitä muuttamaan tarvitse lähteä. Mutta siltikin itseäni varsinkin jollakin erittäin oudolla tapaa harmittaa juuri se yhteisöllisyyden puuttuminen. Ehkä yhteisöllisyys on väärä sana, kyseessä ei sentään ole mikään lahko. Mutta siis ongelma meilläpäin piileekin ehkä juuri siinä, että sytytyslanka on olematon ja pommi aivan helvetin suuri. Joillakin se sytytyslanka puuttuu kokonaan. Tällä tarkoitan äkkipikaisuutta. Ja jos se olisi synti, niin meidän suku istuisi toistatuhatta vuotta kiven sisällä. Itsehän en siis tietenkään ole äkkipikainen. Syytän vain muuta ja karkaan paikalta. Ei sentään. Olen itsekin joissakin asioissa äkkipikainen, onhan mulla meidän suvun geenit.

Nyt kun ikää on tullut lapsuusvuosien jälkeen hieman lisää, alkaa tajuamaan kuinka tärkeä joulu on lapsille. Ja kuinka kovaa lapset uskovat joulupukkin sekä tonttujen läsnäoloon. Se on ikäänkuin pelote. Jos lapsi ei tottele, niin aina voi sanoa että tontut vilkuilevat ikkunasta. Toimii muuten joka kerta. Lipsautin kerran kesällä siskontytölleni tämän tinttaillessa, että tontut kurkkii ikkunasta. Se vain lipsahti suusta, mutta se tehosi. Pienimuotoinen epäilys oli huomattavissa Aadan kasvoilta, mutta tinttailu loppui kuin seinään.

Mutta miksi kaikki tämä toimii niin hyvin? Itse en muista olenko lopettanut ärsyttävän käytöksen jonkun mainittaessa tontuista pihapiirissä. Sillä olisi helppo selittää, etten koskaan saanut niitä lahjoja mitä toivoin. Pukki perkele, stalkkaa meikää ikkunasta
 Mutta tuskin on montaa vaikkapa tämän lukevaa, joka voisi sanoa, ettei olisi koskaan käyttänyt kyseistä pelotetta. Tai ollut peloteltavana. Itse voin ainakin vitivalkoisella omallatunnollani myöntää tekeväni sitä taukoamatta. Joskus pelottelen jopa itseäni.

Mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Ja se taas kertoo siitä, että taas on mennyt yksi vuosi. Uusi vuosilukema monesti antaa ihmiselle motivaatiota aloittaa uusi, ehkä terveellisempi elämäntapa. Itse kokeilin viime vuonna, sen suuremmitta tuloksitta. Tänä vuonna päätin, etten lupaa mitään, silloin en voi myöskään pettyä siihen etten saanut sitä pidettyä. Lukuisat lupaukset mitä itsekin olen viime vuosien mittaan tehnyt, ovat jääneet suorittamatta, jolloin olen vain tuottanut itselleni sekä mahdollisesti muillekkin pahaa oloa sen takia. Nyt ajattelin vain kirjoittaa siitä, miten tämä vuosi on muuttanut itseäni.

Olin viime talven Espanjassa baarimikkona. Kuulostaa todella hienolta, jota se tosin olikin, mutta pidemmällä kaavalla erittäin yksipuolista. Olin Kanarialla, Inglesissä. Se on saari. Jos ajat muutaman sataa kilsaa rannikkoa pitkin, niin mistä löydät itsesi? Samasta pisteestä. Mutta siis se elämä ja oleskelu siellä koostui ainakin itsellä vain kahdesta asiasta. Töistä sekä ryyppäämisestä. Tunnen hivenen verran häpeää siitä, että tienatuista rahoistani sain suomenmaalle mukaan vain alle kolmesataa euroa.  Olenhan toki nuori ja aina sanotaan että "pidä hauskaa vielä kun olet nuori"- mutta rajansa kaikella. Tästä ja monesta muusta syystä inspiroituneena päätin julkaista tilapäivityksen jonka monet muistavatkin todella hyvin. Kuusisataa päivää ilman alkoholia. Jälleen yksi optimistinen lupaus. Puolustuksekseni myönnettäköön, että 106pv ilman alkoholia on jotain, mistä voi olla ylpeä ja mitä jokaisen tulisi kokeilla. Kokemuksesta voin sanoa, että tuon koettelemuksen jälkeen jopa viski on hyvää.

Mutta miten siis olen muuttunut kuluneen vuoden aikana. Kuten sanoin, olin Espanjassa viime talven aina huhtikuulle asti. Olin epävarma kaikesta. En luottanut itseeni. Olin niinsanotusti heikko. Osa syynä voisi pitää silloista vuoristorataa, jonka kyydissä olin. Eräässä elokuvassa jonka taannoin katsoin, sanoi varsin viisas mies, että kaiken takana on nainen. Tämä vuoristorata sai itseni kuitenkin näkemään asiat eri tavalla. Tästä ja monesta muusta asiasta johtuneena näen sekä koen olevani paljon vahvempi kuin vuosi sitten.

Kaiken tämän lisäksi olen jo pitkään voivotellut tosiasiaa, että olen aivan liian nirso. Hyvinkin nirso liittyen moninaisiin asioihin. Esimerkiksi työnhaussa. Valitettava totuushan se on, että ravintolatyön palkoilla ei eletä herroiksi, se on ikäänkuin kakkostyö. Tai oheistyö opiskelujen kylkeen. Itselläni on tällä hetkellä vain juurikin tämä kyseinen baarimikon nakki. Vaikka tekisit aivan helvetisti vuoroja, niinkuin itse olen tehnyt viimeiset kolme kuukutta, ei silti tilipussi lihotu, johtuen täysin tuntimääristä. Baarityöntekijät ovat töissä yleensä 5-6h yössä. Vuoroja meidän talossa voi kaikella järjellä olla neljä kappaletta viikossa. Keskiviikko, Perjantai, Lauantai sekä Sunnuntai. Ja pitkän aikaa olenkin tehnyt kaikki neljä vuoroa viikkoa kohden, mutta siltikin tarvitsen lisätöitä. En tarkoita etteikö meille maksettaisi tarpeeksi, vaan niin valitettavaa kuin se onkin, niin tämä työ on kakkostyö. Itselleni se on nyt se ainoa työ. Monet baarimikot mitä itse tunnen, tekevät toista duunia edellämainitun lisäksi.
However, pointti tuohon nirsouteen olikin siinä, että selailin aikani kuluksi Mol.fi-sivustoa. Kirjoitin hakukenttään sanan "Vaasa". Tuloksissa ensimmäisenä vastaantulevat ovat kaikenmaailman Kardologian ylijumalat, Sähkötekniikan ylijumalat, ja muut vastaavat. Mutta sitten kun löysin mielenkiintoisen työtarjouksen koskien varastotyöntekijää, aloin lukea tarkemmin infoa aiheesta. Itse tykkään fyysisestä työstä. Olen jo monta vuotta ollut asiakaspalveluhommissa ja hiljalleen alkaa tuntua siltä, että voisin kokeilla jotain muutakin vaihteeksi, vaikka asiakaspalvelu onkin mukavaa. Mutta sitten silmääni iski kohdassa "Vaatimukset"- että sirkkelin käyttötaito ehdoton. Kyllähän minä nyt sirkkeliä osaan käyttää, mutta itselläni on jäänyt pienet traumat kyseisestä koneesta. Tai vannesahahan se oli, mutta kuitenkin. Yläasteella kaksi luokkalaista melkein tirpaisivat sormensa irti terän avulla. Vahingossa tietenkin, mutta siitä on jäänyt pieni kutina perseeseen, että mitä jos itseltänikin nirhautetaan sormet vege? Sitten vain hömähdin tälle vaatimukselle ja jatkoin selailua. Mutta tätä juuri tarkoitan nirsoudella. En ole ilmeisesti alitajuntaisesti valmis kokeilemaan mitään uutta. Vaikkakin tuttu ja turvallinen on aina se ensimmäinen valinta, niin tätä menoa syön hapankorppua sinapilla.

Mutta en valita enempää. Kivoja nämä uudetvuodet. Avaa silmät aina uusille muutoksille, koska nehän ovat jo enemmän elämäntapa kuin sattuma. Itse en lupaa mitään, mutta rantakuntoon olisi kiva päästä.

-
Jani