Usko unelmiisi

"Dreams come true" - Usko unelmiisi, se on ainut asia, miten voit saavuttaa ne.

Mun unelma on päästä lastentarhaopettajaksi. Nähdä se ilo. Vaikuttaa ja opettaa. Olla suuresti vaikutusvaltainen pienten lasten kehityksentiellä.

Opiskelen lähihoitajaksi Vaasan Ammattiopistossa.

Olin työharjoittelussa Ristinummen päiväkodissa tämän vuoden helmikuussa. Aloitin jännittyneenä, koska en juuri tiennyt miten muiden lasten kanssa pitää toimia. Käskyttäminen ja auktoriteetin luominen pienille lapsille on haasteellisempaa, varsinkin kun kyseessä on niinsanotut kahdenpaikkalaiset, eli erityisapua tarvitsevat.

Siskollani on kaksi maailman ylivoimaisesti ihaninta lasta. Pistäkää pystyyn vaikka globaali äänestys, niin siltikin ovat maailman ihanimmat!
Ennen siskonlasten syntymistä kiersin lapset kaukaa, mutta nyt asiat on aivan toisin.
Päiväkodissa oli perustyypilliseen lasten tapaan eka arvioiva vaihe, jossa lapset jatkavat kävelyä eteenpäin, mutta tuijottavat silmiin kokomatkan ajan, tehden muistiinpanoja päänsä sisällä ja arvioiden itseäni. Yleensä tilanteen pystyi ratkaisemaan hymyilemällä. Mutta oli niitäkin tapauksia, joissa sain lapsen itkemään, koska olin niin pitkä ja pelottava. Puoli tuntia itkukohtauksesta 3-vuotias tytöntyllerö istui sylissäni ihmetellen hopeista kaulakorua. Tämä on juuri se syy, mikä tekee lapsista kaikista mahtavimpia: Spontaanisuus yhdistettynä skeptisyyteen. Lapsi on uniikki. Lapsuus on erityistä.

Sitten oli vaihe kaksi, jossa lapset kysyivät kaikkea mitä mieleen tuli.
Kerran yksi tyttö kysyi, että olenko pimeällä pelottava mies? En tietenkään... enhän?
Yksikin poika päiväkodissa, aivan käsittämättömän sydämellinen. Kertaalleen halusi lisää ruokaa, jota oli vain yhdelle jäljellä. Samaanaikaan toinen lapsi halusi myös lisää, jolloin poika sanoi että     ota sä vain, mä syön isin kanssa kotona lisää äitin tekemää ruokaa.      Ristusvieköön. 3-vuotias ja noin sydämellinen? Mä oon itse tuollaikää  vain syönyt kaiken mitä on eteenlaitettu.
Kaikenkaikkiaan, vaikka lapsi kuinka tinttailisi ja ei tottelisi, niin silti lapset ovat parhaita.

Unelmien määrittäminen on vaikeaa. Toteuttaminen vielä tuskaisempaa.  Unelmat ovat niitä, jotka sorvaavat menestymisen polun.
Teoriassa lasten kanssahan on helppo työskennellä. Teoriassa kyllä, mutta käytännössä homma on hankalaa, jollei tiedä mitä tehdä.
Onko se unelma, jos tahdot tehdä jotain missä saat arvostusta? Onko uusi bemari unelma? Miksei olisi.
Esineellinen unelma on täynnä vaihtelevuutta ja mielenmuuttuvuutta. Eräänä päivänä rantahuvila, toisena päivänä perheauto. Mutta jos päätät nuorena unelmasi, päättäen tehdä töitä sen eteen, on se helpommin saavutettavissa, jos mieli ja ajatus on mukana.


Olen nyt päättänyt jatkaa lentopalloa. Tein Kiiston kanssa vuoden pituisen jatkosopimuksen. Tarjouksia tuli muualta kiitettävästi, mutta mikään niistä ei ollut niin houkuttavan täydellinen, että olisin lähtenyt vaasasta.
Mutta yksi syy jatkolle oli varmasti tuo kiinnostus, kertoo pääkopalle, että ehkäpä taidankin osata ja pärjätä.
Viime kauden päätyttyä SM-Finaaleissa Alahärmän Kisan kanssa 5.sijaan, on paine lentopallon jatkamisesta ollut aivan käsittämätöntä. Olin jo päättänyt lopettavani, sitten halusinkin jatkaa. Yhtäkkiä olinkin taas lopettamassa, ja nyt taas jatkamassa. Rasittavaa, koska en nähtävästi tiedä mitä haluan tehdä asian kanssa. Pohdiskeltuani asiaa aivan omassa rauhassa, musiikkia kuunnellen, tajusin, että lentopallo ON, se asia mitä osaan parhaiten. En ole koskaan reenannut juuri mitään muuta osa-aluetta, kuin lyöntiä tai pikemminkin heittokättä. Omistan luontaisesti hyvän pompun, mutta ei se itseäni haittaa.
Neljävuotiaasta lähtien tosiaan lentopalloa, samanaikaisesti jalkapalloa yksitoista vuotta.

Samanaikaisesti, olen myös päättänyt siis jäädä Vaasaan, ainakin vielä yhdeksi vuodeksi. Välivuosi koulusta antaa täydellisen mahdollisuuden panostaa lentopalloon niin kovasti, kuin vain mahdollista. Aion tehdä kaikkeni, että ensi kaudella pelaisin suomen korkeimmalla tasolla, mutta vielä parempi, jos se olisi itse Kiiston kanssa.

Vaasaan... Kaupunkiin, jossa olen asunut jo reilut kaksi vuosikymmentä.
Kaupunkiin, jossa juttu kiertää. Jossa paskapuhe on vertaistaan vailla. Taitaakin vain laihia olla pahempi.
Onneksi omat kaverini ovat parhaimmat!

PS

Pureutuakseni vähän aiempiin kirjoituksiini, mainittakoon, että kirjoitusten peruspohjainen tarkoitus EI ole ollut loukata ketään.

Muutoinkin, nykymaailma on mennyt liian pitkälti perseennuolemiseen, miellyttämiseen ja mukavuudentunteenhakuisuuteen. Koskaan ei asioita sanota suoraan, mutta jos sanotaan... Niin helvetti on irti.
Ei tuosta sen enempää. Halusin vain sanoa, että jos on jotain niin sanokaa, älkää vaietko. Mitä enemmän pitää mielipiteitä sisällään, sitä vaikeammaksi niiden julkituominen käy.