Nykyhetki

Tuskallisen pitkäkestoista kuolemaa.

Viimeisen viikon aikana olen päässyt kokemaan pitkästä aikaa, miltä tuntuu, kun kaikki on hyvin. Ei huolta, ei stressiä. Ilmakin on raikasta ja aurinkokin keltainen. For a while.

Aloitin tosiaan Subwayssa työt viime viikolla. Pienimuotoista ylä- ja alamäkeä siellä täällä, mutta onneksi rinnassa lukee harjoittelija, niin pienet vahingot suodaan anteeksi asiakkaiden toimesta. Onneksi tällä kertaa ei käynyt kuten aiemmassa työpaikassani Kotipitsassa. Sain harjoittelijakyltin, jonka ripustin rintaani nimikyltin alle. Mutta pistin sen ihon läpi ja vuosin verta, mutta en tuntenut minkäänmuotoista kipua ja huomasinkin tehneeni niin vasta työvuoron päätteeksi, kun yritin ottaa miestyyliin paitaa pois, mutta paita kinnasi kipeästi rintavarustuksen kohdalta. Tuntui kuin nännikorusta olisi vedetty. (en tosin omista sellaista, mutta kuvailtuna uskoisin tuntuvan samalta.)

However, aiemmassa tekstissä mainitsinkin pienestä tytöstä, jolle ostin mehun. Tämänpäiväinen työvuoroni saikin kummasti piristystä kun kyseinen perheenpuolikas tuli leivälle, tietämättään, että työskentelen nykyään siellä. Sanoin on vaikea kuvailla, kuinka tyttö innostui nähdessään minut. Tiedättekö, osoitti vain kädellä nopeasti samalla vilkaisten isäänsä. Tyttö olikin yhtähymyä kokoajan kertoen samalla kuinka kivaa päiväkodissa on. Isäkin kysäisi jos voisin joskus tulla moikkaamaan tyttöä vapaa-ajalla, koska niin paljon tyttö pitää minusta. Olin otettu, ei tälläistä vain tapahdu? Lupasivat tulla useamminkin! :)

Aiheesta toiseen, en pysty pitkäkestoisesti tekemään mitään. Näköjään koskee myös kirjoittamistakin!

Olen kehitellyt tässä itseäni varten surkuhupaisan koomisen, mutta sitäkin atleettisemman retken. Meinaan nimittäin ensi kesänä POLKEA polkupyörällä ensiksi vaasasta turkuun, jossa ylitän suomen ja ruotsin välisen kanaalin laivalla, josta jatkan matkaani sukulaisten luo vajaan parinsadan kilometrin matkan.
Takaisinkin pitäisi jaksaa tulla.

Olen suunnitellut matkan jo niinkin tarkasti, että tiedän jo mitä hankin ensimmäiseksi. Ja se on se polkupyörä.
Pyörän perään asetan ikäänkuin peräkärryn, jota on kuitenkin kevyt kuljettaa. Sen sisälle laitan kaiken matkalla tarvittavan varustuksen. Kuulostaako tyhmältä ja hauskalta? Lisää on vielä tulossa.

Olen suunnitellut matkaa jo monen vuoden ajan, mutta koskaan en ole ajatellut voivani tehdä sitä, koska kesät pitää yleensä olla töissä. Nyt olenkin vuoden töissä ennen seuraavaa kesää, jolloin ehdin kerätä vaadittavan pesämunan rahan muodossa. Blaah, ei jaksa selittää. Ensi kesänä näätte ja kuulette lisää.

Kuulostaako tyhmältä vai hyvältä? Kuolemahan tuossa korjaa muutamaan otteeseen, mutta tämähän tehdään.

En jaksa vaivautua vaivaamaan vaivaalloisten elämää vaivaalloisella valittamisellani.

KUULEMIIN!
ps. kaikki joilla on hyvä näkö, eli olettaen 18-23-vuotiaat, tänään fonaan!

Lentopallokausiennakko

Lentopallokausi pyörähtää pian taas käyntiin ja esivalmistelut ovatkin jo siihen nähden nähneet päivänvalon.
Kiiston kausi potkaistaan käyntiin 28.9 jolloin vastaan asettuu suomen nuorisolentopallomaajoukkue Kuortaneelta.  Seuraava peli taitaakin olla vasta 6.10 jolloin vastassa puolestaan Napapiirin Palloketut.

Kirjoitan pienimuotoisen kausiennakon miten kauteen ollaan valmistuttu, mitä olemme tehneet sekä mitä tuleva kausi saattaa pitää yllään.

Eli kausi starttaa siis syyskuun loppupuolella. Viime kauden lopusta tuntuisi olevan niin lyhyt aika, vaikka itse tosin pelasin vielä viimeisen, mutta parhaan kauteni, A-junioreissa. Toukokuun viidentenä ja kuudentena päivänä pelatut pelit olivatkin viimeiset pelit sitten tulevan syyskuun. Niin valitettavalta kuin tämä kuulostaakin, olen ollut pallon kanssa kosketuksissa vain kolmesti, kerran vielä ulkokengät jalassa, koska vieraspaikkakunnan saliharjoitukset tulivat vastaan vierailtuamme Powerparkissa.

Mutta jos jotain hyvää pitää etsiä, niin pallotuntuma palasi jo toisella harjoittelukerralla. Tosin, käteni onkin paistinpannun kokoinen, joten pakkohan sen on jotenkin osuttava? Hihalyönti on vielä mitä on, mutta mihin me hakkurit sitä tarvitaankaan? Sormilyönti on aina se sama "Ei-niin-luotettava"- kosketus, ainakin omalla kohdallani, mutta kovan paikan sattuessa pallo löytää kohdillensa, yleensä yllättäen myös itsenikin.
Hyppysyöttö.. Se asia, missä olen omasta mielestäni paras, mitä tulee lentopallon osa-alueisiin. Asia, joka on kuitenkin ollut kateissa pitkälti ennen lopputurnaustakaan. Vaihdoinkin hyppysyötön onnettomaan hyppyleijaan, jolla voitinkin niinkin maineikkaan tittelin, kuin ässätilaston lopputurnauksessa. Vaatimattomuuttani korostaen kerrottakoon, että yhdeksästä ässästä viisi tuli samaan peliin, ja vielä samalle pelaajalle.

Ei hyvää ilman huonoa. Viime kauden loppupuoli meni pitkälti perseelleen erilaisten polvivaivojen kanssa taistellessa. Kierukkavammaa, ylirasitusta, hyppääjänpolvea.. Mitä vielä?
Tässä on se hyvä kohta. Polvi on nyt mahdollisesti jopa elämänsä kunnossa. Aika-ajoin vihlaisee jotkin tietyt liikkeet, mutta se tuntuu aivan kuin kutitukselta verrattuna silmittömiin kipuihin viimekauden lopussa. Siinä oli hyvät uutiset, jota seuraavat yleensä huonot uutiset.  Tykkään heitellä pesäpalloa sekä kiviä. Tyhmyyttäni olenkin viskonut satunnaisin kerroin kylmiltäni, joten olkapää vihoittelee nyt todella pahasti. Pelkkä heittoliike ilman mitään heitettävää viskaisee kylmän hien päälle pelkästä kivusta johtuen. Sainkin nopean tutkimuksen kaverini äidiltä, joka on ammatiltaan fysioterapeutti, joka sanoi, että hauislihaksen jokin jänne tai jokin vastaava voisi olla revennyt. Nyt pitäisi vaivautua aina niin kaikki tietävän lääkärin puheille.

Olen kesän ajan reenannut enimmäkseen Sampsan kanssa, joka pelaa samassa joukkueessa, mutta keskitorjujan paikalla. Olenkin tehnyt tuttavuutta entuudestaan tuntemattoman käsitteen kanssa, joka on nimeltään lihassärky, olettaen sen tulleen punttisalireeneistä. No myönnettäköön, on se joskus aiemminkin ilmaantunut, mutta ei niin pahana, kuin mitä kesän aikana tullut ilmi.

Kirjoitan pikakertauksen viime kauden huippuhetkistä sekä vähemmän huipuista hetkistä.

Aloitimme kauden hieman ennakkoasetelmia vastaan, kun ykköspassarimme Ralfs pyöräytti nilkkansa parisen päivää ennen ensimmäistä peliä. Pikahälytyksellä passarikonkari Juha mukaan kehiin heittelemään palloja hyökkääjille, joka osoittautuikin paremmaksi ideaksi, mitä alunperin ajattelin. Ensimmäisestä pelistä tiukkaakin tiukempi 3-2 kotivoitto Susiraja Volleystä. Itsehän tuohon peliin nikkaroin uuden henkilökohtaisen piste-ennätykseni. Kymmenen pistettä, ja kaikki vastustajalle. Onneksi tein omallekkin joukkueelle muutaman!

Kotipeli numero kaksi. Edellisestä pelistä oli ehtinyt kulua vajaat kaksikymmentäneljä tuntia kun olimme kohtaamassa jo toista vastustajaa, Kuopiolaista nimihirviötä Team Trust Perintää.
Ensimmäistä kertaa oman Kiisto-urani aikana peli oli juuri sellaista, mitä paperilla joukkueen pitääkin pelata. Kolme erää ennätysnopeasti kotiin, sekä arvokkaat kolme sarjapistettä uudistuneeseen sarjataulukkoon. Muuta mainittavaa muunmuassa Kirkan (Kirill Borichev) kuusi torjuntaa ensimmäisen erän kymmeneen voitettuun palloon.

Kolmannessa perättäisessä kotipelissä vastaan asettui entuudestaan sarjan kärkikastiin povattu Kyyjärveläisjengi nimeltä KyKy-Betset. Kyyjärven betonitehdas on vuosi vuodelta saanut houkuteltua kovia pelureita Kyyjärven nimivahvaan rosteriin, jossa pelasi muun Pasi Hyvärinenkin. Se siitä arkkivihollisen hehkutuksesta, ja itse peliin. Ensimmäinen tuskientaival, joka ensimmäisen kahden erän jälkeen vaikutti kaikelta muulta paitsi siltä. Kaksi erää helpohkosti plakkariin ja pitkälle erätauolle. Takki auki ja takaisin. Siinähän virolaispoikien säestämänä KyKy tuli erävoitoissa tasoihin jolloin pelattiin enään yhdestä lisäsarjapisteestä. Viides erä kotiin kuuden pisteen erolla, samoin kaksi tärkeää sarjapistettä.

Vastassa oli sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue, joka lähtiessä tähän peliin ei ollut hävinnyt vielä erääkään. Tähän teimmekin muutoksen, rymistellessämme murskaavantuntuiseen kolmenolla voittoon. Kolmesta erästä Kalajokiset eivät saanet kahdeksaatoista pistettä enempää.

Seuraavaan peliin, joka yllättäen oli vieläkin kotipeli, keplotteli saliin joukkue, joka käynnistäisi vuosittaisen "Pohjanmaan herruus"-kamppailun. Seinämäen Kuutoset. Ottelu oli ohi ennenkuin ehti kunnolla edes alkaakaan. Jälleen makoisa kolmenolla rökälevoitto, ja arvokkaat kolme sarjapistettä.

Jokaisesta pelistä en suinkaan vaivaudu kirjoittamaan, mutta lyhyt kertaus ennen kauden huipennusta.

Voitimme kauden ensimmäiset kaksitoista peliä. Vasta kolmannessatoista pelissä jouduimme antautumaan, mutta sekin osaksi siksi, että olimme jo ehtineet varmistaa runkosarjan voiton. Tai ainakin tuntuu helpolta laittaa asiat tuon piikkiin. Tiedä tuosta sitten.

Itse teloin nilkkani jossain vaiheessa kautta ja ehdinkin kolmesta pelistä olla poissa. Saatuani nilkkani taas toimikuntoon, alkoivat polvivaivat. En tietääkseni ole vielä edes vanha..

Tosiaan, runkosarjan voitto. Ylempään jatkosarjaan matkamme käyköön.
Tuskaisentuskainen startti jatkosarjassa hyvin pelatun alkukauden jälkeen. Kahdesta pelistä kaksi 3-2 häviötä ja tuska vain kasvoi kasvamistaan.  Päätimme kuitenkin yhdessä kera joukkuelaisten, että näin helpolla emme periksi anna. Seuraavista ja siinä samassa lopuista peleistä korkkasimmekin täydet pistesaaliit ja siinä samalla myös ylemmän jatkosarjan voiton.
Ylemmän jatkosarjan tiukin ja jännittävin peli oli ehdottomasti kärkikastin KyKyä vastaan. Vaikkakin peli päättyi meille 3-0, niin erälukemat- sekä tapahtumat laittoivat niin katsojat kuin meidät itse pelaajatkin jännittämään. Ensimmäinen erä 32-30, toinen 31-29. Onneksi ei tuossa pelissä tarvinnut muutakuin taputtaa, meinaan olisin saattanut hieman tutista kentällä. En toisaalta yleensä jännitä, mutta paineet olivat käsittämättömän kovat. Kahden järjettömän tiukan erän jälkeen kuului vastustajan penkiltä "Naps"- joka taisi olla heidän selkärankansa, sillä kolmas erä tuli helpottavan komeasti kotiin lukemin 25-11!

Puolivälieriin matkamme käyköön.

Puolivälierissä vastassa entuudestaan tuttu Susiraja Volley. Tästä itse pelireissusta on pakko päästä mainitsemaan todellakin mainitsemisen arvoinen seikka. En ole koskaan, tarkoitan siis KOSKAAN, voittanut bussin takaosas


sa pokeripeliä. Liian monesti olenkin hävinnyt, mutta onnetar kääntyi puolelleni ja voitinkin lähemmäs kuusikymmentä euroa, joka on itsenikaltaiselle köyhähkölle opiskelijapojalle varsin muikea rahasumma. Sitten itse ottelusarjaan.
Kaksi peliä - Kaksi voittoa. Matka jatkui välieriin, jossa vastassa entuudestaan täysin tuntematon Mikkelin Passarit. Pelonsekavin tuntein joukkueemme matkusti Mikkeliin. Itse jäin pois polvivaivojen takia. Mikkelistä kuitenkin, tuskin aivan yllättäen, mutta odotetusti kolmenolla voitto, ja mahdollisuus päästä liigakarsintoihin oli vain yhdestä voitosta enää kiinni. Kotipelissä samaista vastustajaa vastaan takkusimme aivan huolella. Ekaksikin, kaksi erää aivan huolella kuokkaan. Pitkällä erätauolla saimmekin kuulla kunniamme valmentajan toimesta. Oli ryhtiliikkeen aika, jos joku tahtoi vielä jatkaa kauttansa. Kaksi seuraavaa erää klaarasimmekin vallanmainiosti, ja panokset siirtyivät viidenteen, ja ratkaisevaan erään. Luojan kiitos voitimme sen ilman sen suurempia kommervenkkejä, ja saimme mahdollisuuden taistella aivan tosissaan liigapaikasta.

LIIGAKARSINTAAN!!! - kuuluikin tilapäivitykseni tuon edellämainitun kutkuttavan välieräsarjan jälkeen. En ole koskaan pelannut liigakarsinnoissa, enkä valitettavasti päässyt sitä tälläkään kertaa tekemään, johtuen polvivaivoistani. En tosin tiedä olisiko vastuuta edes tullut, mutta suon kunnian niille jotka sitä saivat.

Peli numero ûno.   Vastassa liigakauden ylivoimaisesti alisuorittanein joukkue. Tai en tiedä alisuorittaneesta, mutta ainakin tilastojen valossa todella kehnon kauden pelannut liiganimihirviö Pohjois-Karjalan Liiga-Riento.
Muistan Kiiston ja Riennon väliset tiukat kamppailut vuosien takaa, ollessani vielä pallopojan roolissa. Muistan kuinka silloista megasuperhypertähteä Jussi Aamuvuorta tulitettiin katsomosta räväkkäsuiden Jurvalaisten toimesta. Tärisivät siinä itsellänikin puntit.

Se oli silloin, ja nyt on nyt. Pelipaidan selkään painatettiin liigakarsintoja varten jopa nimet. Olo olikin jo siinä vaiheessa kuin liigapelaajalla konsanaan. Kauden yleisöennätys rikottiin aivan huolella, sillä pelkästään silmämääräisestikkin nähden lehterit olivat täynnä. Lähemmäs tuhannen ihmistä oli löytänyt tiensä joukkueen otteluun joka pelasi paikasta ensi kaudeksi liigassa. Saatanan gloryhuntterit! Löpinät sikseen ja kerrotaan ottelun kulusta.
Riento aloitti ottelun todella heikosti. Toisaalta, saatoimmehan mekin aloittaa matsin todella vahvasti?
Jättiyleisön siivittämänä voitimme kaksi ensimmäistä erää näytöstyyliin 25-23 sekä 25-22.
Tiesimme, että näin helpolla emme tule pääsemään. Samoin tiesivät joensuulaiset että näin helpolla eivät tule meitä päästämään.  Joensuun dieselmoottori käynnistyikin kolmanteen erään. Vierasjoukkueen hakkurinpaikalla häärinyt Pena urakoi pisteitä aivan huolella. Onneksi molemmille joukkueille.  Kolmas erä eteni tiukasti sekä tasaisesti, aina meidän erä- ja ottelupalloon asti. Kantti ei kestänyt loppuun asti, vaan sisulla Riento sinnitteli aina erävoittoon asti. Loppupelistä ei sitten olekaan kummoista kerrottavaa. Riento tuli, katsoin tason ja alkoi pelaamaan. Ei siinä juuri sanansijaa loppujenlopuksi ollut, vaikka peli päättyikin 2-3 vierailijoille.

Peli kaksi, Joensuu. Miksei venäjä voinut sodassa viedä myös joensuuta. Olisimmeko silloin pelanneet liigakarsintoja lähempänä länsirannikkoa. Edes vähän?
Jälleen kerran edettiin tahtiin "piste meille- piste teille".  Selvyyttä ei saatu taaskaan ennen viidettä erää, jossa yleensä liigakauden aikana kerätyllä rutiinilla korjataan sato talteen. Pelasimme kyllä hyvin, mutta se ei riittänyt. Kaksi peliä hävitty ja naru oli jo kaulan ympärillä. Tarkoitan nyt siis ottelusarjaa ajatellen, seuraavasta pelistä kausi ohi, kaikilla muilla paitsi itselläni ja Henri Laineella.

Peli kolme, Variska, Vaasa.
Taisi nuoren joukkueen selkäranka nitkahtaa edellisessä kohtaamisessa Joensuussa, vaikkei kukaan sitä ääneen tunnustanutkaan? Tuollaiset 3-2 –tappiot syövät miestä todella pahasti. Tässä pelissä piti pystyä pelaamaan vapautuneesti, sillä meillä ei ollut kuin voitettavaa ja kiusantekijän rooli. Tuollaiset eivät ole riittäviä kannustimia taistelun aikaansaamiseksi. Kaikilla varmasti kummitteli takaraivossa, että ”mitä sitten vaikka voitetaankin, kun kuitenkin pitää matkustaa taas 500 kilometriä Joensuuhun ja voittaa vielä sielläkin”.
Ensimmäisen erän alku oli meiltä hyvää peliä, mutta kun 13-10 –tilanteesta tehdään melkeinpä itse ja nopeasti vastustajalle tilanteeksi 15-20, niin taas syötiin miestä ja syvältä.
Toinen erä oli lähes lumierä (nykyisellä pistelaskulla lumieräksi voi sanoa sellaista, jossa jää alle 10 pisteen). Vastustajan erän lopun muutamat kikkailut ja huolimattomuudet aikaansaivat sen, että pääsimme 14 pisteeseen.
Kolmas erä eteni meidän johdossamme yli 20 pisteen, mutta lopussa meidän ailahteleva peli kärsi surkean tappion vastustajan rutiinisuorituksille ja niinpä erä ja ottelu menivät suoraan joensuulaisille.

Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin selvästi positiivinen. Kesällä luodun hyvän pohjan ansiosta runko- ja jatkosarja, samoin kuin pudotuspelit menivät hyvin. Koko kaudella ei ollut huonoa jaksoa, vaan juna jyskytti tasaisesti aina liigakarsintaan asti, jossa kaksi ensimmäistä peliä antoivat uskoa tulevaan ja kertoivat, että asioita on pääsääntöisesti tehty oikein. Viimeisestä pelistä on sanottava vain, että pitää unohtaa äkkiä, jos sellaista edes koskaan on pelattu.

Tässä siis viime kausi. Petyin omaan polveeni, sillä en voinut edesauttaa joukkuetta juuri muutakuin kannustamalla. Joskin se taitaa olla keinoista parhain? Kausi miesten edustuksen kanssa loppui ennen maaliskuun loppua. Vielä piti itse henkilökohtaisesti ylläpitää kuntoa aina toukokuuhun asti. Sehän onnistui vallan perseillen. Kahteen viikkoon en koskenutkaan palloon. En tehnyt mitään. Yhtään mitään. Vituttaa tuo saamattomuus, erityisesti omatoimista kunnon ja pelitaidon ylläpitämistä kohtaan. Kävin kahdessa kuukaudessa arviolta kymmenen kertaa pallollisissa harjoituksissa Alahärmässä, jossa pelasin viimeisen juniorivuoteni. Jälkeenpäin olen suuresti pettynyt itseeni, varsinkin kun kausi A-junnujen kanssa meni sekä itseltä että joukkueelta hyvin.  Tästä reenisaamattomuudesta johtuen ponnistinkin lopputurnauksessa tuskin edes kolmeakymmentä senttiä, joka on surkeasti.
Toivottavasti edes joukkeina sekä Kiisto että Alahärmä olivat tyytyväisiä pelaamiseeni.

Summa summarum. Jälleen kerran aivan helvetin pitkä teksti. Anteeksi kaikille, mutta kirjoittaminen on mukavaa! Kauden startattua tulen varmasti kirjoittamaan pelireissuilta huvittavia ja vähemmän huvittavia tekstejä kuvilla höystettynä.

Ja niille, joille asia on vielä epäselvä: Kyllä, olen tehnyt jatkosopimuksen Vaasan Kiiston kanssa. Sopimusta ei olla vain vielä tuotu julkisuuteen, mutta uskoisin lähiaikoina löytyvän ilmoitus Pohjalaisen urheiluosiosta.

Kiitos ja kuulemiin!

Kiitos ja kumarrus!

Sanotaanko, että jos jotain vaikutusvaltaista tapahtuu, jonkin merkittävän tai suositun toimesta, on seuraamukset yleensä, ainakin tässä tapauksessa aivan käsittämättömän hienot!

Alotin bloginkirjottamisen omasta huvista ja mielenkiinnosta johtuen heinäkuun alussa. Kirjotin aluksi vaan asioista, jotka oli mulle tärkeitä ja joihin mulla riitti sanottavaa. Kuukausi tämän jälkeen, todella moni, ja tarkoitan nyt siis TODELLA moni, on ilmaissut mielenkiintonsa teksteihini, joka on puolestaan innostanut luomaan uutta ja erilaista matskua.

Joillekkin kirjottamiseni saattaa kuullostaa pyrkimykseltä vaikuttamaan asioihin, jotka ovat itsestäni täysin riippumattomia. Esimerkiksi ensimmäisten kirjoitusten joukossa oleva "vähemmistöstä välittäminen"- teksti oli laadultaan ensimmäinen, jolla oikeasti yritin vaikuttaa. En pidä itseäni muita parempana, mutta niinkuin jokaisella meistä on oma mielipide, koin tarpeelliseksi kirjoittaa omia mielipiteitäni, whether you like it or not.

Koin tänään (20.8) positiivisen yllätyksen, koskien blogiani. Vaasalainen vloggaaja Harmaakorva linkkasi blogini omalle facebook-sivulleen, jonka jälkeen vajaassa kymmenessä tunnissa lukukertoja on tullut reilut 1200 lisää sekä tilaajia päälle kaksikymmentä.

Tiedättekö sen tunteen, kun nousee hattuun? En minäkään.

Purnattiin tuossa ajankuluksi Jussin kanssa mielipiteitä erilaisista blogeista. Itse kyllä luen, mutta se edellyttää asiasisältöä. Itse en henkilökohtaisesti jaksa lukea kyseisiä blogeja "Tänään olin shoppailemas, ja sitte käytiin mäkkäris ja sit öö, no emmä tiiä mitä muuta"- blogeja. Mutta jos löydän blogin, joka on sekä ulkoisesti sekä sisäisesti tekstiltään mukaansavetävä, niin ihan mielelläni kyllä luen. Jos uskot kuuluvasi tähän jälkimmäisenä mainittuun kirjoittajaryhmään, linkkaa blogisi vaikka kommenttiosioon, niin lukaisen läpi, ja jos kiinnostun niin tilaan ja luen jatkossakin. :)

Koitankin tähän omasta mielestä hyvin kiteytetyn tekstin jatkoksi konkretisoida edellämainitun manaamisen aihealueen. Kirjoitan tästä päivästä, mitä olen tehnyt ja mitä tulen vielä tekemään. Syödystyä ruoasta sen verran, että mitään en ole syönyt. Tätäkö on olla opiskelija?

Eli, heräsin tänään kello kymmenen jälkeen. Katselin facebookin lävitse, mutta perustyypilliseen tapaan, ei sisältänyt juuri mitään mielenkiintoista. Tämän jälkeen menin suihkuun, josta en kerro tarkempia yksityiskohtia. Lähdin sitten noin kello kahdentoista aikaan käymään toimistolla. (Niille, jotka eivät vielä tiedä, niin harrastan lentopalloa suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolle Vaasan Kiistossa, ja olen viime viikot sorvannut itselleni mieluista sopimusta seuran kanssa)
Puoli yhdeltä hyvä kaverini Teemu soitti, koska olimme sopineet, että käymme kahvilla Vaasan Ammattiopistolla, moikkaamassa toista hyvää kaveria Kirsiä. Kävimme sielä, jonka jälkeen kävimme vielä "Amis-nesteellä" (eli, paikka jossa Amikset kokoontuvat rämisevine volvoine ja bemareineen)
Teemu lähti töihin ja itse lähdin koomailemaan kattoterassille, koska ensimmäistä kertaa sitten lokakuun, sekä hyvä sää että vapaapäivä kohtasivat toisensa omassa kalenterissani. Matkalla terassille törmäsin edellämainittuun herra "Harmaakorvaan", jossa kovasti kiittelin blogini jakamisesta. Lupasin tarjota parit oluet kun seuraavan kerran törmätään niissä merkeissä!
Parin tunnin koomailun jälkeen toinen hyvä ystäväni Roope soitti ja tuli käymään. Se hyvä puoli tuossa kattoterassissa on, että se sijaitsee niin korkealla, että ei ainakaan itseäni hävetä käpertyä pehmustetulle lattialle auringon paistaessa puolialastomana. Olinkin pelkillä boxereilla ja nousin ylös katselemaan Vaasan menoa ylhäältäpäin, kun huomasin, että vastapäisestä talosta kolme vaaleahiuksista nuorta tyttöä vilkuttelivat itseenipäin. Käännyin katsomaan taaksepäin, tyhmistyneenä ajatuksesta, että vilkuttaisivat minulle. Vilkutin takasin, jolloin tajusin olevani tosiaan puolialastomana. Äkkiä takaisin makoilemaan.

Olen jo monen päivän, itseasiassa monen viikon ajan himoinnut yhtä kauluspaitaa, joka on hinnaltaan kyllä niin tähtitieteellinen, että pystyin vain haaveilemaan siitä. Mutta tänään (!!) huomasin, käytyäni tarkastamassa kauluspaitaa, että hintalapun (129€) päälle oli lyöty -50% tarra. Hymyilin veikeästi, kävelin sovituskoppiin ja kääntyilin ja edestakaisin kokoajan hymyillen. Mutta sitten tajusin, että paidalla on siltikin hintaa sen 75 euroa, jonka jälkeen laskin nopeasti, että sillä samaisella rahalla saa suurinpiirtein kaksisataakahdeksankymmentä makaroonipussia. En sitten ostanutkaan kauan himoittua kauluspaitaa.
Kävelin Roopen kanssa ohi H&M:n, ja ihan puhtaasta mielenkiinnosta tehdastyöläisliikettä ajatellen pujahdin tarkastamaan valikoiman samanlaisista kauluspaidoista. Löysinkin miltei identtisen paidan, ilman tosin Fred Perry logoa, ja hinta oli muikeanmahtava, 9,95€.  Tuli olo, että olenko oikeasti näin köyhä. Ostin paidan, mutta ajattelen sen jatkuvasti olevan sama kuin mitä olin kauan himoinnut.

Huomaako nyt tuosta, onko paita arvoltaan 129€ vai 9,95€?

Nyt pitäisi jaksaa lähteä lenkille Kirsin kanssa. Reeni-into onkin ollut niinjanäin, vaikka pyrin kesäkuntoon. Illan suunnitelmat on tosiaan aivan auki, mutta koomailu on yleisestiottaenkin niin mukavaa, että en pistäisi pahaksi, vaikka makoilisin mahtavanpehmeällä parisängyllä pelaten Candy Crushia samaanaikaan kuunnelllen NRJ Top 40- soittolistaa.

Summa summarum. Jatkossa en aio kirjoittaa jokapäiväisestä aktiviteeteistäni, mutta ajattelin kokeilla, ja tuumasin kirjoittaessani, että pidemmänpäälle kyseinen teksti käy tylsäksi.

Tykkäänkin enemmän kirjoittaa asiallisia tekstejä asiallisista aiheista. Samallatavalla  niinkuin Harmaakorva pureutuu asian ytimeen, pyrin itsekkin, ainoana poikkeuksena käyttäen kielellisiä ilmaisutaitoja.
Kirjoitan ihan mielelläni, niinkuin aiemminkin, asioista, joista ehdotetaan kirjoitettavaksi. Jos jotain askaruttaa jokin asia, niin pureudun siihen ihan mielelläni, mutta jos johonkin asiaan tahdon eniten vaikuttaa, on se koulukiusaaminen sekä vähemmistöjen puolustaminen.

Anyways, tällä kertaa tälläistä. Ensi kerralla erilaista, voin luvata!

Kiitos lukijoille, erityisesti Jussi Tuorille!

Yöllisiä ajatuksia vol 1

Teksti kirjoitettu joskus kauan sitte,mutta koska se oli tyhmyyttäni ja tietämättömyyttäni korostaen toisessa blogissa, päätin lisätä sen tähän. Selittäköön se teidän deja-vu- fiilikset!

Pitkäänhän tässä ehtiki olla kirjottamatta. Itseasias tykkään kirjottaa erilaisia tekstejä ja tarinoita. Pikasesti selattuna koneelta löyty 43 sivua tekstiä.

Anyways. Oon tässä yön aikana pohtinu asioita joihin ei vaan löydy vastausta. Kuten että miten vitussa mä oon vielä neljältä yöllä hereillä? Eikä tää oo edes eka kerta, koko saikun ajan havahtunu siihen, että kellon on joko viis tai kuus ja vieläki hereillä! Ei herranjumala, miten mä herään jos soitetaanki aamulla töihin? Tai miten mä ylipäätään ees herään? Herään neljältä päivällä ku aurinko laskee ja mittari menee alle kymmenen? Helevetin hienoa sanon minä!

Mietin äsken tuossa niinki tärkeetä asiaa, kuten sitä, että kun kissalla on tapana laskeutua aina jaloilleen. Mutta entäs jos kissan selkään liimaakin voileivän ja vielä voipuoli ylöspäin ja pudottaa ikkunasta niin mitenpäin se kissa sitten laskeutuu? Älykkäänä evoluution ylpeänä mallikappaleena kirjoitin googleen pohdintani, ja vastauksena oli "kissa kuolee, älä kokeile" - Tuskin olisin edes kokeillut...

Ja sitäkin, että jos ajaa valonnopeudella ja sytyttää valot niin kuinka käy?

Ja vieläpä sitäkin, että jos ihminen sanoo valehtelevansa aina, niin valehteleeko hän silloinkin?

Myönnettäköön että nyt uidaan aivan saatanan syvillä vesillä!

Kaikenkaikkiaan on ollut aika mahtavan hauska yö.
Noin about kello 2.40 hissin ovi 8.kerroksessa aukeaa ja rappu täyttyy puheella. Kännisellä sellaisella. Lauseiden välistä nopeasti haravoituna korviin iskeytyy lause "saanko kusta tosta postiluukusta?" Äkkiä tekemään vähän melua että tietävät mun olevan hereillä!

Pitkälti koko yön olen tutustuttanut itseäni Youtuben videoihin. Katselin videoita aina jääkiekosta maalaamiseen, kunnes ehdotuksena luki "Turtles having sex" ?! Ei vittu, tää oli pakko nähä.
http://www.youtube.com/watch?v=w3pmG_8rl_E Itsellänihän äänet sattumoisin oli likipitäen täysillä ja kun kaksi kilpikonnaa voihkii ja väliovi on auki niin tottakai se rappuun kuuluu? Mitähän naapurit tähän...
No... Hävetti sen verran kovaa heti perään, että päättelin selvittäväni tilanteen sanomalla hieman kovempaan ääneen "Nyt vittu oot hiljaa" - ja samalla posti kolahtaa luukusta. GREAT. Heti lisää seliteltävää.
Pitävät mua varmaan ihan hulluna.  Enkä edes tiedä mistä sain päähäni tokasta edellämainitun lauseen ilmoille. Miksen ollut vain hiljaa?

Tässä sitä jäätävän paskaa mustaa huumoria, joka ei naurata edes itseäni. Jos joltakin pitää mallia ottaa, niin ei ainakaan multa kannata! Eipä taida hätää ollakkaan että joku ottaisi...

Ps. onko kukaan huomannu, että Mikael Gabrielin - Mökille biisissä on aivan helvetin tyhmät ja itserakkaat sanat?
"Ja mun jäbät sanoo sulla ota paita pois ja mimmit sanoo että mul on aikamoinen haba." WAU!
"Ja ku mä leikkaan ruohoo, se on hienoo, niinku mies joka soittaa pianoo" On varmasti hienoo!
"  Äläkä mee uimaa josset osaa uida" siis jumalauta.. ihan tosissaan.
Tekis mieli sanoa että herranjumala ku on tyhymä mies, mut en sano :)

Täältä tähän. Aamulla varmaan hävettää semisti mitä on rustattu yöllä, mutta YOLO! Kiinnostaa yhtä paljo ku politiikka. Eli vitusti! Öitä.

Usko unelmiisi

"Dreams come true" - Usko unelmiisi, se on ainut asia, miten voit saavuttaa ne.

Mun unelma on päästä lastentarhaopettajaksi. Nähdä se ilo. Vaikuttaa ja opettaa. Olla suuresti vaikutusvaltainen pienten lasten kehityksentiellä.

Opiskelen lähihoitajaksi Vaasan Ammattiopistossa.

Olin työharjoittelussa Ristinummen päiväkodissa tämän vuoden helmikuussa. Aloitin jännittyneenä, koska en juuri tiennyt miten muiden lasten kanssa pitää toimia. Käskyttäminen ja auktoriteetin luominen pienille lapsille on haasteellisempaa, varsinkin kun kyseessä on niinsanotut kahdenpaikkalaiset, eli erityisapua tarvitsevat.

Siskollani on kaksi maailman ylivoimaisesti ihaninta lasta. Pistäkää pystyyn vaikka globaali äänestys, niin siltikin ovat maailman ihanimmat!
Ennen siskonlasten syntymistä kiersin lapset kaukaa, mutta nyt asiat on aivan toisin.
Päiväkodissa oli perustyypilliseen lasten tapaan eka arvioiva vaihe, jossa lapset jatkavat kävelyä eteenpäin, mutta tuijottavat silmiin kokomatkan ajan, tehden muistiinpanoja päänsä sisällä ja arvioiden itseäni. Yleensä tilanteen pystyi ratkaisemaan hymyilemällä. Mutta oli niitäkin tapauksia, joissa sain lapsen itkemään, koska olin niin pitkä ja pelottava. Puoli tuntia itkukohtauksesta 3-vuotias tytöntyllerö istui sylissäni ihmetellen hopeista kaulakorua. Tämä on juuri se syy, mikä tekee lapsista kaikista mahtavimpia: Spontaanisuus yhdistettynä skeptisyyteen. Lapsi on uniikki. Lapsuus on erityistä.

Sitten oli vaihe kaksi, jossa lapset kysyivät kaikkea mitä mieleen tuli.
Kerran yksi tyttö kysyi, että olenko pimeällä pelottava mies? En tietenkään... enhän?
Yksikin poika päiväkodissa, aivan käsittämättömän sydämellinen. Kertaalleen halusi lisää ruokaa, jota oli vain yhdelle jäljellä. Samaanaikaan toinen lapsi halusi myös lisää, jolloin poika sanoi että     ota sä vain, mä syön isin kanssa kotona lisää äitin tekemää ruokaa.      Ristusvieköön. 3-vuotias ja noin sydämellinen? Mä oon itse tuollaikää  vain syönyt kaiken mitä on eteenlaitettu.
Kaikenkaikkiaan, vaikka lapsi kuinka tinttailisi ja ei tottelisi, niin silti lapset ovat parhaita.

Unelmien määrittäminen on vaikeaa. Toteuttaminen vielä tuskaisempaa.  Unelmat ovat niitä, jotka sorvaavat menestymisen polun.
Teoriassa lasten kanssahan on helppo työskennellä. Teoriassa kyllä, mutta käytännössä homma on hankalaa, jollei tiedä mitä tehdä.
Onko se unelma, jos tahdot tehdä jotain missä saat arvostusta? Onko uusi bemari unelma? Miksei olisi.
Esineellinen unelma on täynnä vaihtelevuutta ja mielenmuuttuvuutta. Eräänä päivänä rantahuvila, toisena päivänä perheauto. Mutta jos päätät nuorena unelmasi, päättäen tehdä töitä sen eteen, on se helpommin saavutettavissa, jos mieli ja ajatus on mukana.


Olen nyt päättänyt jatkaa lentopalloa. Tein Kiiston kanssa vuoden pituisen jatkosopimuksen. Tarjouksia tuli muualta kiitettävästi, mutta mikään niistä ei ollut niin houkuttavan täydellinen, että olisin lähtenyt vaasasta.
Mutta yksi syy jatkolle oli varmasti tuo kiinnostus, kertoo pääkopalle, että ehkäpä taidankin osata ja pärjätä.
Viime kauden päätyttyä SM-Finaaleissa Alahärmän Kisan kanssa 5.sijaan, on paine lentopallon jatkamisesta ollut aivan käsittämätöntä. Olin jo päättänyt lopettavani, sitten halusinkin jatkaa. Yhtäkkiä olinkin taas lopettamassa, ja nyt taas jatkamassa. Rasittavaa, koska en nähtävästi tiedä mitä haluan tehdä asian kanssa. Pohdiskeltuani asiaa aivan omassa rauhassa, musiikkia kuunnellen, tajusin, että lentopallo ON, se asia mitä osaan parhaiten. En ole koskaan reenannut juuri mitään muuta osa-aluetta, kuin lyöntiä tai pikemminkin heittokättä. Omistan luontaisesti hyvän pompun, mutta ei se itseäni haittaa.
Neljävuotiaasta lähtien tosiaan lentopalloa, samanaikaisesti jalkapalloa yksitoista vuotta.

Samanaikaisesti, olen myös päättänyt siis jäädä Vaasaan, ainakin vielä yhdeksi vuodeksi. Välivuosi koulusta antaa täydellisen mahdollisuuden panostaa lentopalloon niin kovasti, kuin vain mahdollista. Aion tehdä kaikkeni, että ensi kaudella pelaisin suomen korkeimmalla tasolla, mutta vielä parempi, jos se olisi itse Kiiston kanssa.

Vaasaan... Kaupunkiin, jossa olen asunut jo reilut kaksi vuosikymmentä.
Kaupunkiin, jossa juttu kiertää. Jossa paskapuhe on vertaistaan vailla. Taitaakin vain laihia olla pahempi.
Onneksi omat kaverini ovat parhaimmat!

PS

Pureutuakseni vähän aiempiin kirjoituksiini, mainittakoon, että kirjoitusten peruspohjainen tarkoitus EI ole ollut loukata ketään.

Muutoinkin, nykymaailma on mennyt liian pitkälti perseennuolemiseen, miellyttämiseen ja mukavuudentunteenhakuisuuteen. Koskaan ei asioita sanota suoraan, mutta jos sanotaan... Niin helvetti on irti.
Ei tuosta sen enempää. Halusin vain sanoa, että jos on jotain niin sanokaa, älkää vaietko. Mitä enemmän pitää mielipiteitä sisällään, sitä vaikeammaksi niiden julkituominen käy.

Kuvapainoitteisuutta?

Niitänäitä. Kuvasarjaa kaveriesta. 

Eli:

Ensimmäisessä kuvassa oleva tytsky täytti 18-vuotta (!?) ja siitä johtuen otin kameran mukaan Vaasan yöelämään, jotta saisin ikuistettua kuviksi illankulun. No, onnistuinhan mä siinäkin, mutta hauskinta oli, että synttärisankari lensi pihalle syystä tietämättömästä. Anyways, oli aivan mahtava ilta! Kiitos kaikille mukana ollleille!

PEEÄS, jos joku haluaa jotain kuvia, niin ottakaa yhteyttä niin lähettelen niitä sitten :) Kuvia on paristasadasta neljäänsataan. Choise is yours!

Kuitenkin, kuvitukset alla.

Hereilläpysymisen perisynti

Yölliset kirjoitukset osa ties kuinka mones.

Olen oudonlaisessa kierteessä. En ole alkoholisoitunut, vaikkei sitä itse alkoholisoitunut tiedostakkaan. En todellakaan ole. Olen viiden yön sekä päivän aikana nukkunut suurinpiirtein kaksitoista tuntia, samaanaikaan valvonut yli satasen tuntia putkeen.  Valvomiseen ei liity varsinaista syytä, vaikka lopetinkin työni, päätin pitää välivuoden koulusta, juhlin ja join. Oudonlaisen kierteen sisältö on erilainen kuin kierteillä tapana. Olen vain miettinyt tuplasti, ellen jopa triplasti enemmän kaikkea. Olen ihan kunnossa, kenenkään ei tarvitse huolestua.

Vaikka olenkin valvonut, olen pysynyt täysin järjissäni, olen tiedostanut jokaisen liikkeeni ja tekoni. Olen kävellyt rannalla, laitureilla, kaduilla, tienvarsilla, poluilla. Olen miettinyt kaikkea kaikesta. Käynyt läpi vuosi vuodelta tekojani. Olen kuunnellut musiikkia kävellessäni, tuntenut tuskaa, tuntenut iloa, surua. Tuntenut menneisyyden katkeruudet, tulevaisuuden paineet. Konkretisoin mielessäni lähiajat. Kiteytin tekoni ajatusmaailmani myllerryksessä. Koen olevani ylpeä, en vain koska valvoin jopa tuskallisen monta yötä, vaan myös koska pystyn ajattelemaan asioita, joita olen tehnyt, joita en tehnyt, jotka tein halutessani, myös niitä, jotka tein tahtomattani. En ole milloinkaan tehnyt mitään asioita kellekkään, jotka aiheuttaisivat pitkäaikaista surua, en ole koskaan tapellut, en koskaan lyönyt ketään. Syy valvomiselle ei ole kaikki tämä, siihen liittyy myös muuta, joka ei ole tarpeeksi tärkeä kirjoitettavaksi, mutta kuitenkin itselleni silmiäavaava tapaus.
Olisihan tämän kaiken voinut tehdä valvomattakin?
Unirytmini on tällä hetkellä, niinkuin niiiiin monella muullakin opiskelijalla. Suorastaan päin helvettiä. Mutta ainakin olen saanut jotain aikaan. Tiedän nyt, mitä asioita korjaan ensimmäisenä.
Lällyä, huh?

Kirjoitan nytkin, kellon näyttäessä lukemaa 04.40.
Tuskallista omalla tavallaan, mutta toisaalta hauskaa.

Olen miettinyt pelkän bloggauksen lisäksi myös Vloggausta, joka on siis periaatteessa samanlaista, mutta videon muodossa. Siinä saisi esille paremmin tunteet, eleet sekä ilmeet, joita on tekstiversiossa hyvin vaikea näyttää.  Mutta jo pelkän blogin kirjoittaminen vaatii oikeasti paljon enemmän mitä siitä luullaan. Peruskäsitys on se, että sanoja toisten perään muodostaen lauseita, joskus vielä järkeviäkin. Mutta vaatii oikeasti paljon, että pystyt luomaan sekä lukukelpoisia että asiakohtaisia tekstejä sisältöineen. Itse koen jotenkin osaavani sen, ja muutaman kirjoituksen jälkeen olen ajatellut, että pystyisin kirjoittamaan kirjan. Ei suinkaan mitään autonakun paksuista nivaskaa, vaan vaikka ihan lyhyt, pituudeltaan ehkä noin kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen sivua. Haluaisin kovasti kokeilla, mutta uskon, että en löydä inspiraatiota niin pitkäksi aikaa kirjoittamiselle. Voisin kirjoittaa tekstin vaikkapa itsestäni - Sitä ei kukaan lukisi.
Voisin kirjoittaa elämästä - pitemmänpäälle käy tylsäksi. Voisin kirjoittaa kuvitteellisen tarinan, vaikkapa kauhutarinan. Se voisi olla se "munjuttu". Kokeilen jos kokeilen.

Olen myös viikon aikana miettinyt muuttavani pois Vaasasta. Elämä täällä on muuttunut kuin kokemukseksi baarin tupakkakopissa. Tunkkainen, vaikea hengittää, ahdistaa ja haluaa vain pois. Samat kadunkulmat, rakennukset, kasvot.  Tietenkin on myös asioita, jotka tekevät lähdöstä huomattavasti vaikeampaa. Mutta jos tahdot muuttaa elämäsi, joudut tekemään vaikeita päätöksiä tehdäksesi sen. En ole vielä päättänyt mitään, mutta olen valmis lähtemään Vaasasta, jos tietynlainen tilanne tulee vastaan.
Parhaita kavereitani Kirsiä ja Teemua ei tuskin kukaan tule koskaan korvaamaan millään tavalla. Teemun kanssa olemme olleet lapsuudesta asti läheisiä. Teemulla olikin vuosia sitten hyvinä futisaikoina tapana potkaista pallo nokkospuskaan, josta suurimmaksi osaksi itse jouduin sen hakemaan. Keräsimme Teemun kanssa ollessamme vielä pikkunappuloita Pepsin pullonkorkkeja. Jossain oli järjestetty kilpailu, jossa kerättyään tuhat pepsikorkkia voittaa kaikenlaista, aina jalkapalloista juomapulloihin. Kiertelimme kauppoja sekä kioskeja, ja keräsimme aivan järjettömän määrän, mutta tuhannetta korkkia emme koskaan saaneet. Teemu oli aina se, jota minä pyöritin jalkapallossa mennen tullen. Katkeruus, mikä Teemulla oli, kun vedin Football Cupeissa ja muissa turnauksissa, lähestulkoon aina kovempaa tutkaan, oli sanoinkuvaamaton. Kuulen siitä vieläkin.

Olen miettinyt Tamperetta lähimpänä ajatuksena poismuuttamisen yhteydessä. Pelottaa ajatus uusista ihmisistä, paikoista sekä kaupungista. Tuskantunne siitä, etten näe siskonlapsiani pitkiin aikoihin. Koti-ikävä, kaikki sitä tuntevat, kukaan sitä ei myönnä. Koen olevani tarpeeksi aikuinen ottamaan tietoisen riskin. Tai riskin ja riskin, miten sitä haluaakaan kuvailla. Itselleni se on riski, koska pelkään todella kaikkea uutta. Olen kyllä varsin spontaani ihminen ja tahdon kokea paljon kaikkea, mutta uusi kaupunki ja poismuuttaminen on askeleistani isoin. Uuden elämän aloittaminen, kaiken luominen pohjalta, menestyminen kaikesta huolimatta ovat kuitenkin koukuttavan puoleensavetäviä kokemuksia, joita ei koe muutakuin kokeilemalla. Ehkä juuri Tampere voisi olla hyväkin mahdollisuus edetä lentopallouralla. Vaikka en ole vielä mitään päätöksiä lentopallon suhteen tehnyt, vuosien pelailu ja onnistumisen tunteet ovat niin hienoja kokemuksia, niin miksi jättää kaikki taakse. Vertasin itseäni juuri Teemu Selänteeseen. En tokikaan millään muulla tavalla, kuin vuosittaisen jatkon vaikeudesta. Loppujenlopuksi päättää hänkin jatkaa uraansa, ainakin vielä vuodella. Mutta pelkän lentopallon takia en muuttaisi, mutta toisaalta, ei itseäni mikään enään Vaasassa pidä. Ei vakituinen työpaikka, ei koulu, ei juuri mikään muu, kuin kaverit. Mutta tiedän heidän ymmärtävän tuskani asian kanssa.

Asun tällä hetkellä ihan Vaasan keskustassa, Rewell Centerissä. Aluksi kaikki oli hienoa, kaikki uutta. Kattoterassi, josta näkyy meri, saunaterassi katolla. Asun keskellä kaikkea, mutta otetaan huomioon, että kyseessä on Vaasa, niin ei ole niin idyllistä kuin voisi olettaa. Asun pienenpienessä poikamiesboxissa, kooltaan kaksikymmentäkahdeksan neliömetriä. Piiloon ei pääse, mutta huomattavasti helpompaa on siivoaminen, toisinkuin putkiremontin aikana asuessani vuokranantajan asunnossa, joka oli kooltaan yhdeksänkymmentäkahdeksan neliömetriä. Ristusnotta kun sai ettiä aina tavaroitansa. Parasta tuossa asunnossa oli se, että se oli valmiiksi kalustettu. Kolme huonetta, keittiö, kylpyhuone, sauna. Kuudenkymmenen tuuman televisio, kuusi kannettavaa tietokonetta, levitettävää sohvaa, viivakoodin lukijaa, jenkkisänkyä, jopa led-suihku löytyi. Ensimmäisen viikon aikana vain kikatin pimeässä suihkussa.

Vaikka asunto olikin veikeä tilaihme, koin ongelmaksi matkan keskustaan, joka oli noin kilometrin verran. Olinko laiskistunut vai olinko tottunut vain laskeutumaan hissillä alas, jolloin olinkin jo keskustassa? 

Totuushan on se, että ihminen on houkutuksille varsin altis.

Homma on nyt siinä pisteessä lentopallon kanssa, että paikallaan junnataan. Tietyt asiat on tehty, mutta homma ei silti pelitä. Uskonpuute alkaa vaipua puseroon. Ei kesäreenejä, ei mitään muuta kuin omatoimiset kunnon ylläpitämismenetelmät. Jos tahtoo voittaa ykkössarjan, vaaditaan siihen enemmän kuin omatoimista kikkailua. Oma kiinnostus alkaa loppua, varsinkin nykytoimintaa kohtaan. Lähtö pois Vaasasta onkin lähempänä, kuin osasinkaan odottaa. Ellei hommat muutu, niin asia on sillä selvä.


Kirjoittamiseni ja skeptisyyteni on hyvin kaksijakoista. Ajattelutapani on kikkailua sekä aiheeni keskusteluarkoja. En pidä itseäni muita parempana, pikemminkin päinvastoin. Koska pessimisti ei pety. Eläminen on yllätyksellisempää jos ei pidä kaikkea vastaantulevaa hohdokkaana. Arvostus löytyy kohilleen aina, mutta perusmiehiseen tapaan en näytä sitä. Elämässä vastaan tulee niin ylä- kuin alamäkiä. Pyörällä ajaessakin jyrkkä ylämäki on asioista paskin, mutta pitkästä alamäestä nauttii.  Joskus joutuu ylämäessä taluttamaan, mutta mäen päälle on päästävä, jos tahtoo jatkaa matkaansa. Sama tapahtuu moneen kertaa kaikkien elämän aikana. Itse koin ensimmäisiä pettymyksiä ollessani alle kolmen vanha. En tykännyt tutista.

Aloitettuani blogin kirjoittamisen olen kokenut jotkut asiat helpommiksi. Esimierkiksi uusiin ihmisiin tutustuminen on helpompaa jos he aloittavat keskustelun kertomalla "Mä luin sun blogia" - Ei suinkaan, mutta puhuminen muille on helpottunut, nyt varsinkin, kun tietävät mistä tulen ja mitä olen kokenut. En halua saatika ansaitse sääliä, se tekee ihmisestä tietämättään heikomman jos turvautuu aidasta matalimpaa alusta lähtien. Vaikka itselläni olisikin ollut rankka lapsuus ja mitävielä, niin tuskin olisin ilman sitä tässä tilanteessa. Monella muulla on aivan satavarmasti sama tuntemus asiasta.

En siis koe ongelmaksi puhua enkä kirjoittaa. Tunteet sekä mielipiteet ovat samalla viivalla, kilpailevat keskenään suosiosta. Onhan tämäkin varmasti joillekkin noloa lukea, kuinka ihminen, jota ollaan luultu kovakuoriseksi kirjoittaa sivityksellisiä tekstejä. Olihan tämä itsellenikin aluksi noloa, mutta kaikkeen tottuu.

Ongelmasta ratkaisuun.
"Olut ei ole ratkaisu. Se on kysymys, ja vastaus on kyllä"

Tiedostaakseni moni tietää, että olin elämäni ensimmäiset 18-vuotta täysin absolutisti. Alkoholi, tupakka, nuuska. Ei tullut mieleenkään. Jopa pulloja palauttaessani sormille valuneet kaljanesteet tuottivat miltei kakomista, koska se haisi niin pahalle.
Tälle tapahtumalle on varmasti monia syitä, miksi olin täyskieltäytyjä niin kauan, mutta olen aivan helvetin ylpeä siitä! Nauroin niille, jotka pilasivat elämäänsä jo viisitoistakesäisenä. Mutta oliko se kuitenkin niin iso asia kuin sen pääni sisällä kuvittelin?
Alkoholi on nykynuorten keskuudessa suuri ongelma, joka vain kasvaa kasvamistaan. Itse en omaa alkoholin käyttöä koe ongelmaksi, mutta olen huolissani joistakin nuorista, tässä mukana myös muutama ikävuosiltaan alle täysi-ikäisyyden olevia aikuisenalkuja. Tupakkaa poltetaan jo ala-asteella, alkoholia juodaan myös viikonloppuisin. Mihin maailma on menossa? Onhan se tietenkin osalle vanhemmista tietoinen riski ostaa juotavaa, mutta jos pystyy valvomaan sekä kieltämään, niin en koe siinä mitään pahaa. Mutta se, että pyydetään isommilta kavereilta kaljaa ja mennään hoviskalle (Vaasassa nuorten suosima ranta, jossa yleensä ryypätään) vetämään päät täyteen ja juostaan poliisia karkuun, joskus vielä karataan sinilakeilta mopolla. Onhan se varmasti helvetin hienoa näyttää kavereille ja varsinkin tytöille, että kuinka kova jätkä on. Itse en ole koskaan kokenut painostusta mistään suunnasta ollessani alaikäinen, osasyynä varmasti sekin, että itselläni ei hirveästi ollut ystäviä, ja jos oli, sana kalja oli hepreaa.
Itse olin kotona pelaamassa änäriä kun muut olivat juomassa ja viettämässä aikaa muiden kaljoittelijoiden kanssa. Viikonloput olivat aina itselleni huippuhetkiä, ei siksi että pääsi juomaan, vaan siksi että pääsin pyöräilemään sekä pelaamaan jalkapalloa makealle monitoimiviheriön nurmikentälle. Olin erilainen, so what?

En syyllistä ketään, vaan yleistän asian siten, miten sen omassa nuoruudessani koin. En ymmärtänyt mistään mitään, en sano tosin että nyt ymmärtäisin, mutta asiat muuttuvat. Tuomitsin uudet ihmiset jo pelkästään sen perusteella, joivatko he alaikäisenä vai ei. Mutta sekin oli valintakysymys, ja koska olin niin tarkka kaikesta, etenkin ystävistäni, vietin aikaa suurimmaksi osaksi yksin. Mutta sitä en kadu, en muistele pahalla, mutta jos olisin voinut jotain muuttaa, olisin luonut itsestäni suopeamman jo nuorellaikää.

Uskokaa tai älkää, olin melkein 19-vuotias, kun maistoin ensimmäistä kertaa. Nykyäänhän tuokin asia on miltei karannut aivan käsistä, mutta silloin se oli iso asia.
Oli edustusjoukkueen saunailta. Olin yksi nuorimmista, saatoin olla jopa nuorin. Kaikki huutelivat että eikö Jani meinaa juoda mitään? Tätä tarkoitan paineella, jota kohdistetaan alkoholiin, mutta tällä kertaa en kokenut sitä ongelmana, vaan päinvastoin. Otin tölkin käteen ja hörppäsin. Hyi helvetti kuinka jokin voikaan maistua niin pahalta. Sain tilalle lonkeron, joka sekin maistui aivan kuselle. Ajattelin että tuleeko itsestäni koskaan sosiaalista kanssakäyjää, joka pystyy lörpöttelemään baarissa niitänäitä niillenäille.
Ne, joita pidin huonompina ihmisinä vaikkapa ylä-asteella, koska joivat jo silloin, eivät edes ole huonoja ihmisiä. Kuvittelin kaiken.  Jos voisin mennä takaisin siihen aikaan, muuttaisin käsitykseni kaikesta. En ole katkera mistään muusta kuin siitä, että tuomitsin ihmisiä. Ja miksi? Koska joivat alkoholia alaikäisenä. Ollopas nuori ja tietämätön.

Mutta jos nykypäivänä yrittää kieltää alaikäistä nuorta juomasta, pidetäänkö sitä vittuiluna vai suojeluna? Jos en osta alaikäiselle, olenko silloin kusipää vai suojeleva?
Totuushan on se, että vaikka et itse ostaisi, ei se suojele vielä ketään, koska alkoholit voi hommata miltei mistä ja keltä vain. Kerranhan sitä vain eletään. YOLO!

Anyways. En jaksa valittaa.
Mutta valitan silti. Päätin että vähintään joka kahdeksanteen blogitekstiin pitää vähän päästää paineita.
Aihe 1: Mua ärsyttää kun ei voi vastata puheluihin tai viesteihin.
Aihe 2:  Autoilija, joka melkein tappoi mut tänään. Harmaa Volkswagen Golf, rekkari jotain AGG, varokaa!
Aihe 3: Rahalliset ongelmat.

Oikeasti, jos omistaa puhelimen niin uskoisi silloin että jos vastaanottaa viestin, että siihen vastaa edes jotain.
Erityisesti facebookissa ärsyttävintä on tuo "Nähty"- osio viestin alla. Varsinkin silloin ärsyttää ja vituttaa jos lähettää jotain jollekkin, jolta odottaa vielä vastausta, mutta huomaa että "Nähty 15.08" ja kello on jo kaksitoista.
Nämä on näitä yksiä  mun elämän suurimmista valittamisen aiheista. En jaksa ottaa stressiä ja elän niinsanottua höntsää.


Tätäkin tekstiä väsäsin pari päivää, mielenkiinto sielä mielenkiinto täälä. Joku päivä mä luon vielä tekstin, jossa pureudun vaan ja ainoastaan yhteen asiaan. Mulle voi ehdottaa, mä kirjotan mistä vaan! Tuntuu vaan niin katoavaiselta tämä kirjoitustaito.

On loppukevennyksen aika.

Mitä ilvesfani tekee kun ilves voittaa mestaruuden?
-Sulkee xboxin.

Kommentoikaa, kitiskää, repikää mun sielu palasiks. Tehkää kaikkenne, mä oon taas kertaalleen sanottavani sanonut.

Kiitos kuulemiin.
-Jani Peussa