Mitä ihminen oikeasti haluaa, sanoessaan, ei tiedä mitä haluaa? Mitä ihminen hyötyy siitä, että pääsee sinne mihin haluaa?
Käsittämättömän hieno ominaisuus: Kunnianhimo. Ollakseen kunnianhinoinen täytyy myös kestää paineet olla itsepäinen, lähtökohtaisesti itserakas sekä joskus myös tunteeton. Tunteet ja niiden läpikäyminen ovat osa kunnianhimoisen matkaa kohti määränpäätä, mutta eivät oikaise reittiä. Helpoin tie maaliin, on olla kokematta mitään näistä, antaa vain ajan näyttää, mihin maailma matkaajan vie.
Mutta entä jos haluaa jotain enemmän kuin mitään muuta? Tuhoaako silloin hyvin rakennettuja siltoja takanaan, vai rakentaako uusia, joita pitkin voi jatkaa matkaansa?
Pystyykö matkaaja pitämään entiset sillat pystyssä rakentaessaan uusia, vai ruostuvatko sillan rakenteet ennen uusien syntyä?
Ihmisestä riippumatta on selvää, että teki mitä tahansa, niin siltoja romahtaa aina. Siltojen korjaaminen voidaan kokea vaikeaksi, joskus myös mahdottomaksi. Mutta koskaan ei kannata lopettaa uudelleenrakentamista, sillä se voi jossain vaiheessa olla ainoa reitti takaisin. Takaisin tuttuun ja turvalliseen. Paikkaan, josta kaikki lähti ja josta kaikkeen löytyi apua.
Lyhyt sisällöltään, mutta silti niin mahdotonta ymmärtää. Tekstin ydin on siinä, että koskaan ei ole varmaa, mihin päätyy ja mitä tarvitsee. Tuskin tarvitsee edes mainita, mikä tarkoitus tekstillä on. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti