Ennenkuin pääsin paikan päälle sain puhelimessa haasteen NHL 14 matsiin. Itsehän myin oman pleikkarini toiselle joukkuekaverille Jamolle, joten taidot saattaisivat olla vähän hiomista vailla. Suvereenin pelitilannehallinnan jälkeen ottelu päättyi Vaasan voittoon lukemin 3-2!
Odottavan aika on pitkä. Viime yön valvoin, koska tunnin pyörittyäni sängyssä tajusin olevani liiallisessa adrenaliinivirrassa. Aika kului yhtä nopeasti kuin nytkin. Robin painui pehkuihin ja jäljelle jäi Robinin kämppis pitämään seuraa ja opastamaan oikeassa reittivalinnassa. Eihän se kovin vaikeaa voi olla... eihän?
Pian Robinin luota lähtemisen jälkeen huomasin suuren eron Vaasan ja Helsingin välillä. Ei pelkästään se, että bussit ja raitiovaunut kulkevat vielä nukkumaanmenoajan jälkeenkin, vaan silmiinpisti itselläni se tosiasia, että tyhjää bussia ajanut bussikuski pysähtyi katuvalon valossa ollelle, muutoin pimeälle pysäkille, jossa itse odotin omaa bussiani saapuvaksi. Bussikuski pysähtyi, avasi oven ja kysyi mihin olen matkalla. Vastasin tietenkin että Espanjaan, tyhmä minä. Bussikuski naurahti ja kysyi tarkentaen, että minnepäin Helsinkiä, olettaen hetiperäään että Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Myönnyin kysymykseen nyökkäämällä johon bussikuski vastasi, että kyseisen bussin kanssa oli ollut aiemmin jotain ongelmia, että saattaa myöhästyä jonkun minuuttia. Ja muutamaa minuuttia jäljessä aikataulussa bussi saapui kuin saapuikin, bussikuskin kovasti pahoitellen myöhästymistään. Kysyi siihen päälle, että eihän mulla sattumoisin ole kovin kiire lentoasemalle. Vastasin että todennäköisesti vietän kentällä aikaa reilut kolme tuntia, johon bussikuski vastasi tarjoamalla kyydin Sörnäisiin, jossa ystävällisesti vinkkasi poisjäämistä ja vaihtamista tien toispuoleiselle pysäkille. Olin poistumassa kun bussikuski sanoi että odota. Siinä vaiheessa ajattelin että joudun kuitenkin maksamaan, mutta kuski nousi ja ojensi seutulipun, jolla pääsen teoriassa ilmaitteeksi lentokentälle. Kymmenen minuutin toispuoleisen bussipysäkin edessä odottelun jälkeen oikea bussi saapui ja astuin sisään. Bussissa oli lisäkseni vain kaksi muuta, jotka kuitenkin jäivät muutaman pysäkin päästä pois kyydistä. Istuin tässä vaiheessa keskivaiheilla linja-autoa. Kuski huikkaa, että mihin matka! Kävelen eteen ja kysyn että "Mitä sanoit?"- jolloin bussikuski toistaa kysymyksensä. "Noin iso laukku tarkoittaa kyllä pitempää lomaa"- bussikuski sanoi. Vastasin yllättyneenä bussikuskin ystävällisyydestä matkustavani kanariansaarille töihin muutamaksi kuukaudeksi, johon bussikuski heitti vitsillä että vaihdetaanko osia. Saisin hänen perheensä, työnsä sekä autonsa, jos hän saisi lähteä lomalle. Nyt en tosiaan tiedä, että sattuiko kyseisten kahden bussin kuskit olemaan niitä stadin parhaita sekä ystävällisimpiä arjensankareita, vai onko kaikki samanlaisia, mutta olen suuren suuresti sekä positiivsesti yllättynyt bussikuskin asenteesta. Vaasassa hädintuskin edes moikataan ja jos moikataan niin käytäntö hymyn kanssa jäänee välistä.Juttelin bussikuskin kanssa koko matkan. Jalkapallosta, jääkiekosta, olympialaisista, Ville Peltosesta, Nelson Mandelasta sekä bussikuskikulttuurista ylipäätään. Nämä kaksi bussikuskia kyllä antoivat todella positiivisen kuvan Helsingin julkisten palvelujen ammattitaidosta sekä ystävällisyydestä! Hienoa että vaikka työ ei sitä unelmaa olisikaan, jaksavat silti olla ystävällisiä ja luoda kontaktia matkustajien kanssa.
Jotenkin kaiken tämän jälkeen, päästessäni Helsinki-Vantaan lentokentälle aloin miettimään, että saattaisiko tämä hyväntuulisuus jotenkin johtua omasta käytöksestäni tänään. Koko päivän pidin jokaiselle takana tulevalle ihmiselle ovea auki sekä kertaalleen jopa opastin vanhemman, heikkonäköisen miehen Forumin parkkihalliin. Osasin auttaa, vaikken paikallisia olekaan.
Mc'Donaldsissakin asioidessani kysyin neuvoa paikalliselta, suurinpiirtein omanikäiseltäni miehenalulta, reittiä Kallioon ydinkeskustasta. Lyhyehkön juttelun jälkeen päätin kysyä että mistäpäin kaverit ovat. Toinen vastasi että Vaasasta, tai tarkkaanottaen Vähästäkyröstä. Löytyihän sitä kautta tietenkin muutama yhteinen kaverikin. Pieni on maailma.
Nyt vasta puolituntia lentokentällä nököttäneenä päätin kirjoittaa tekstin tämänpäiväisestä. Kolmen tunnin päästä pääseekin sitten ilmaan ja kymmenen tunnin päästä oli tarkoitus olla vieraallamaalla.
Pienen stressin jälkeen, lähinnä siitä, että pääsenkö perille suunnitelman mukaisesti, alkaa helpottaa. Pian olen lämpöisessä. Kaukana kylmästä. Todella kaukana.
Aamen.
Jani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti